”Ponsa on luonnonoikku”, ja harjoitusvastaavan muita mietteitä


DSC_0145-pSM-keskimatkan harjoituksista vastaava Santeri Sainio kertoo, millaista herkkua Kangasalan metsissä on tarjolla jo ennen SM-keskimatkan kisapäivää:

– Harjoituspaketin harjoituksilla saa aika hyvän kuvan siitä millaista maastoa ja taidollista haastetta SM-kisassa on luvassa. Toki Ponsa on sellainen ”luonnonoikku” maastoksi täällä Hämeessä että mikään muu maasto ei sitä täysin vastaa. SM-keskimatkalle valmistavia harjoituksia on tarjolla kolme kappaletta, joista kaksi kisamaastoa lähimpänä olevassa Ponsan pohjoisosan maastossa. Siellä on tarjolla SM-kisan ratamestarin Jarkko Liuhan suunnittelemat keskimatkan radat sekä allekirjoittaneen suunnistusvetoharjoitus.

Ponsan harjoitusten lisäksi Haralanharjulta löytyy pikamatkan rata, Haralanharju ei nimestään huolimatta ole harju vaan kallioinen vuori, jonka kalliorinteet muistuttavat hieman Ponsaa. Haralanharjun reenin päälle suosittelen käyntiä näkötornissa!

dsc_0829
Tunnet hyvin maastotyypin, mitä menestyksekäs suunnistaminen siellä vaatii?
– Harvemmin olen Ponsasta läheskään virheettömän suorituksen jälkeen kotiin tullut eli tarkkaa suunnistusta maasto ehdottomasti vaatii. Maastossa on välillä aika laakeita avokalliorinteitä, joissa suunnan on pysyttävä, välillä todella pienipiirteisiä rinteitä, joissa rastinottoon on löydettävä oikeat avaimet. Monipuolisia haasteita siis luvassa. Uskoisin että Weckmanin uudella kartalla suunnistaminen on jonkin verran erilaista kuin vanhalla johtuen erilaisesta kartoitustyylistä.

Jos tulee kauempaa tekemään reenit, niin voisitko tehdä harjoituspaketin reeneistä jonkun malliohjelman parin päivän leiriä varten?

– Kisapäivää vastaava harjoituspäivä voisi olla sellainen, että aamupäivällä Haralanharjun pikamatka, joka toimisi karsinnan tapaan, ja iltapäivällä keskimatkan rata tai suunnistusvedot Pohjois-Ponsassa. Pohjois-Ponsan radat kiertävät samalla alueella, mutta kuitenkin niin että keskimatka ja suunnistusvedot on mielekästä juosta vaikka saman päivän aikana.dsc_0142